JÄLJESTÄMINEN
Vihikoira jalostettiin alun perin jäljittämään suurriistaa. Nykyisin vihiä käytetään useimmiten jäljittämään ihmisiä. Vihikoirien oma jäljestysmuoto on ns. tunnistusjälki ja virallisen koemuodon nimi on vihikoirien jälkikoe (aiemmin hikijälki). Vihikoira on luonteeltaan hyvin utelias ja jäljestys on sille luontaista. Se pystyy jäljestämään hyvinkin vanhoja jälkiä ja tunnistamaan juuri oikean henkilön. Vihikoiran tulisikin päästä toteuttamaan itseään jäljestämällä, koska ellei sillä ole harjoitusmahdollisuuksia tai tilaa tehdä omia tutkimuksiaan, se saattaa turhautua. Tunnistusjälki perustuu hajujen erottelukykyyn. Koiralle annetaan jäljen alussa jäljentekijän vaatekappale tai muu esine, jossa on ko. henkilön hajua (ns. smelleri) ja koira seuraa tätä jäljentekijän omaa yksilöllistä hajua, jonka se saa pudonneista hiuksista, kuolleista ihosoluista ja pienemmistä partikkeleista, joita ihmisestä koko ajan irtoaa. Koska nämä hituset ja partikkelit ovat hyvin pieniä, ne kantautuvat tuulen mukana, jolloin vihikoira saattaa jäljestäessään kulkea jonkin matkan päässä varsinaisesta kävelyreitistä, riippuen maastosta ja sääolosuhteista (tuuli, sade).
Aloitettaessa harjoittelu on tärkeää, ettei koiralta alussa vaadi liikaa ja että harjoittelu on leikinomaista. Harjoitusten on aina oltava koiralle ja omistajalle miellyttäviä, ja vaikkei harjoitus aina onnistuisikaan, se ei ole koiran vika vaan omistajan on mietittävä mikä meni vikaan ja miten asian voisi korjata seuraavalla kerralla.
Alussa pennun kanssa ulkoillessa voi leikkien lomassa piiloutua kiven tai puun taakse ja seurata mitä tapahtuu, kun pentu huomaa omistajan kadonneen. Tässä on hyvä olla koiran kanssa kaksin, että häiritsevät ympäristötekijät eivät saa koiran huomiota muualle. Kun koira huomaa jääneensä yksin, sitä voi huhuilla hieman, jotta se äänen perusteella huomaa, mis-
sä päin ollaan, mutta ei näyttäydytä sille. Kun se sitten “löytää” sinut, on sitä kehuttava kovasti sekä tie-
tenkin palkata, jotta se oppii, että löytäminen on riemukasta. Tällaisia harjoituksia voi tehdä usean
kerran päivässä ulkoilun yhteydessä. Samalla tavalla voi aloittaa jäljestyksen myös vanhemman koiran
kanssa.
Seuraava vaihe on, että toinen pidättelee koiraa ja toinen juoksee piiloon puun tai kiven taakse niin
että koira näkee lähdön. Sitten koira päästetään irti ja yllytetään sitä lähtemään perään esim.
“ETSI, ETSI”-kehotuksella. Taas koiraa kehutaan kovasti ja se palkataan kun se on löytänyt “kadonneen”.
Alussa harjoitukset on tehtävä mahdollisimman neutraaleissa olosuhteissa ts. ilman häiritseviä tekijöitä.
Muutamia perusasioita, joita on hyvä noudattaa aina harjoiteltaessa:
* Älä harjoittele välittömästi ruokailun jälkeen (noin 2 tuntia väliä)
* Ulkoiluta koiraa hieman ennen jäljelle menoa, jos se osoittaa liiallisia innostuksen merkkejä, muuten
se saattaa hosua liikaa, eikä oikein malta keskittyä jos jälki sisältää vaikeita kohtia.
* Opeta koiralle tietty merkki, että nyt lähdetään jäljestämään esim. näyttämällä sille valjaita tai sano-
malla joku sana. Jälkivaljaat on hyvä pukea koiralle vasta jäljen alussa juuri ennen lähtöä, näin koira
oppii, että valjaat ovat “työvaate” ja se odottaa smelleriä.
* Muista, että etsiessänne olette tiimi, ettekä kaksi erillistä osapuolta!
Kun koira alkaa tajuta löytämisen ilon, voi harjoituksiin ottaa mukaan smellerin. Koiran annetaan nuuh-
kaista sitä, ja sen jälkeen se saa hakea kadonneen läheisestä piilosta. Näin koira oppii yhdistämään
sen mitä etsitään smelleriin. Pikkuhiljaa jälkiä pidennetään ja vanhennetaan ja annetaan koiralle vie-
raamman henkilön tehdä jälki. Tässä vaiheessa olisi jo syytä hankkia koiralle jälkinaru (noin 10 metriä
pitkä) ja valjaat. Jälki tehdä jättämällä lähtöpaikkaan hanska, pipo, sukka, tms. esine, joka on ollut
jäljentekijän yllä. Jäljentekijä lähtee kävelemään metsään, alussa ehkä noin 100 metriä ja piiloutuu. Noin
vartin kuluttua ohjastaja antaa koiran nuuhkaista smelleriä ja antaa ”ETSI”-kehotuksen. On tärkeää, että koira alusta saakka löytää saaliin. Sen on aina päätettävä jäljestys tähän ja silloin sitä on kehuttava. Jälkeä ei saa milloinkaan lopettaa kesken.
Kun koira hallitsee lyhyet ja tuoreet jäljet, jälkeä pidennetään ja vanhennetaan asteittain, lisäksi jäljelle voi tehdä mutkia ja erilaisia vaihteluita/häiriöitä: erilaiset maastot; metsissä, pelloilla, kallioilla ja kokeneella koiralla jopa kaupungilla. Jäljentekijä voi kävellä tietä pitkin vähän matkaa ja poiketa taas pellolle, ylittää teitä ja ojia, kiivetä välillä vaikka puuhun. Maaston vaihtelut ovat vaikeita koiralle ja esim. tullessanne metsästä kalliolle koira joutuu usein hakemaan jälkeä jonkun aikaa. Koiran täytyy antaa itse ratkaista, mistä jälki menee eikä pidä auttaa koiraa muuten kuin kannustamalla. Myös erilaisissa sääoloissa jäljestystä tulisi harjoitella. Yleisesti ottaen kostea maaperä on helpompi kuin hyvin kuiva maasto, joka on paljon vaikeampi jäljestää. Hyvin kuivassa maaperässä haju on yleensä heikompi ja se häviää nopeammin, kosteassa se pysyy paremmin. Myös avomaasto on vaikeampi koska tuuli voi painaa hajun kauaksi kävelyreitistä. Puustoinen alue jossa on aluskasvillisuutta ja pensaikkoa on helpompi, koska haju jää lähemmäksi itse reittiä.
Pääasiallisesti koirakon tulisi pystyä löytämään henkilö
* jonka jälki on 2-3 km pitkä
* jonka jättämä jälki on 6 tuntia vanha
* joka on täysin tuntematon koiralle
* tunnistaa oikea henkilö muutaman hengen joukosta
Tärkeä asia, jota ei voi oppia kirjoista on koiran “LUKEMINEN”. Tällä tarkoitetaan sitä, että ohjastaja näkee, mitä koira kulloinkin tekee; milloin se on kadottanut jäljen tai löytänyt sen uudestaan, milloin se seuraa jälkeä sivussa tuulen vaikutuksesta johtuen, milloin koira on epävarma ym. Tämä taito on kullanarvoinen ja välttämätön huippusuorituksille.
Vihikoirien uskomattomasta jäljestyskyvystä on olemassa lukuisia kertomuksia. Kuuluisin vihikoira USA:ssa on ”Nick Carter”. Se selvitti yli 650 tapausta ja sen ennätys - vanhin selvitetty jälki, joka oli 105 tuntia vanha - säilyi yli 25 vuotta. 1970-luvulla tämä ennätyksen rikkoi kuitenkin vihikoira ”Clyde” joka onnistui löytämään metsästäjän, joka oli eksynyt 17 päivää aikaisemmin. Siitäkin huolimatta, että katoamisen jälkeen oli satanut lähes metri lunta. Myöhemmin on ollut myös useita tapauksia, joissa vihikoira on todistetusti jäljestänyt useita viikkoja vanhan jäljen. Tämä tietenkin vaatii erittäin paljon harjoittelua mutta on kuitenkin mahdollista.
Vihikoiraa käytetään kadonneiden etsimiseen ja karanneiden rikollisten jäljittämiseen etenkin Yhdysvalloissa mutta myös jonkin verran Euroopassa. Vihikoira oli ensimmäinen koirarotu jonka tekemä henkilön tunnistus hyväksyttiin monissa Yhdysvaltain osavaltioissa todistukseksi oikeudessa.
